Irrallisia juttuja minusta

Sain Madeleinelta tuollaisen ”beautiful blogger” -tunnustuksen, johon liittyy se, että kertoo itsestään 7 asiaa. En oikein tiedä, pitäisikö asioiden olla joitakin salaisuuksia tai tunnustuksia, mutta kerronpa nyt vaan jotain. Siispä:

1. Olen todella osaamaton tietoteknisesti. Vietän kyllä paljon aikaa tietokoneella, mutta atk-taitoni on lähes olemattomat. Kaikki pikkujututkin on hakusessa. Mieheni on jonkinverran opettanut mulle tietokonejuttuja, mutta uskomattoman tietämätön olen silti. Tätä blogia esim. olen joutunut tahkomaan aika paljon, kun en tajua, miten mikäkin toimii. En esimerkiksi tiennyt, miten taikoa jokin sana sellaiseksi, että se on linkki jonnekin toiselle nettisivulle jne. Tuo linkitys taisi kuitenkin onnistua. Ja kuvan liittäminen tähän tekstiin oli mulle ihan uusi outo juttu. Mutta tais onnistua. En siis ole tyhmä, olen vaan osaamaton. Mites sitä osais jotain, jos ei ole koskaan aiemmin opetellut.

2. Olen todella hyvä miinaharavassa. Koska olen tosiaan ollut huono tietokonetaidoissa, en ole juurikaan pelannut mitään kunnon tietokonepelejä (en edes pleikkarilla tai vanhoja konsolipelejä tai mitään). Siispä olen käyttänyt varmaankin satoja tunteja (no, ainakin 200..) miinaharavan pelaamiseen, ja olen kehittynyt siinä taitavaksi.

3. En ole koskaan saanut hyvää oloa liikunnasta. En ole koskaan harrastamalla harrastanut mitään liikuntaa. Koulun liikuntatuntien lisäksi olen kuitenkin paljon kävellyt ja pyöräillyt, jonkinverran hölkkälekkeillyt, uinut, lasketellut ja luistellut. Uintia ja luistelua vihaan, enkä muistakaan touhuista siis nauti. Vituttaa kun kuulen lauseita 'et vain ole löytänyt omaa lajiasi' 'ei mikään ihme, että on masentunut, jos ei liiku' jne. Jos sattuisin olemaan ylipainoinen, syytettäisiin varmaan liikunnan puutetta, eikä sitä, että söisin liikaa/liian epäterveellistä ruokaa...

4. Olen kulttuurisesti ja populaarikulttuurisesti melko sivistymätön. En tajua musiikista kovinkaan paljon. En tiedä bändejä, en osaa erottaa eri musiikkityylejä. Vaikka pidän hyvin paljon elokuvien katselusta, en juuri koskaan muista näyttelijöiden nimiä tai sitä, missä elokuvassa joku näytteli. Puhumattakaan elokuvien ohjaajista... En tiedä urheilusta mitään. Vaikka tykkään lukea kirjoja, en ole juurikaan lukenut klassikkoja. Vaikka koulussa historian numerot oli useimmiten 9, on kyllä kovin suuria aukkoja jäänyt mun historiatietoisuuteeni. Muistan, että pähkinäsaaren rauha solmittiin vuonna 1323, jolloin raja meni viistosti kaakkoissuomen kohdilta Raahen kohdille, mutta en muista, miksi Suomen sisällissotaa käytiin vuonna 1918.

5. Mulla on melko paljon rahaa, vaikka monet tuttuni luulevat, että rahaa on suunnilleen saman verran kuin muillakin ikäisilläni/samassa tilanteessa olevilla. Olen säästäväinen ja pihi, jopa liiankin. Vaikka tuloni on kovin pienet, säästöön jää yllättävän paljon, koska menotkin on pienet. Tällä hetkellä mun menot on suuremmat kuin koskaan aiemmin, ja silti ne on suhteellisen pienet; vuokraan menee n.250€/kk, terapiaan n.250€/kk ja muuhun elämiseen n.250€/kk. Murehdin silti rahasta. Esimerkiksi kun en 3 kuukauteen saanut mistään rahaa (työttömänä, mutta en saanut työkkärin töppäilyjen takia korvausta), aiheutti se stressiä ja ahdistusta ja turvattomuuden tunnetta. Toki myös epäoikeudenmukaisuuden ja kohtuuttomuuden tunteilla oli vaikutusta siihen, että ahdisti ja tuli turvaton olo. Mulle säästöt edustaa nimenomaan turvallisuutta. Kai se on toisaalta yritystä kontrolloida omaa kontrolloimatonta, pelottavaa, epävarmaa elämää. Olisi pelottavaa ja ahdistavaa, jos tilillä ei olisi rahaa säästössä, ja pitäisi kaikki kolikot ja ostokset laskea tarkkaan. Vaikka lasken ja pihistelen ostoksissa kyllä, vaikkei olisi tarviskaan. Se on jonkinlainen pakkomielle yrittää ostaa mahdollisimman edullista. Esimerkiksi jos ruokakaupasta pitää ostaa muutama ostos, lasken aina välillä loppusentit tarkkaan, että tulokseksi tulisi x1, x2, x6 tai x7 senttiä, eikä x0, x3, x4, x5, x8 tai x9 senttiä, jotta pyöristys menisi alaspäin. Sairasta, tiedän. Mulla on muitakin vastaavia hassuja pakkomielteitä.

6. En ole koskaan lotonnut tai ostanut arpoja. En ole koskaan pitänyt vauvaa sylissäni (kaksivuotiasta kylläkin). En ole koskaan kokeillut huumeita (edes kannabista). En ole koskaan pessyt wc-pönttöä (Huom. en ole koskaan asunut aivan yksin...).

7. Olen antanut tämän blogin osoitteen kolmelle tosielämän (tosielämää tää nettikin toki on, mut siis sellaisille, jotka tunnen muuten(kin) kuin netissä) tutulleni, ja mietin myös ajoittain joillekin muillekin osoitteen antamista. Vaikka kirjoitankin harkiten yksityisyystiedoistani, en kuitenkaan kovasti pelkää, että mut tunnistetaan. Ehkä äiti ja isä on ainoat ihmiset, joiden todella haluan pysyvän tän blogin ulkopuolella. Muiden lukeminen ei kai kuitenkaan haittaisi. Ja äidin eksyminen tänne blogiini on erittäin epätodennäköistä, isän eksyminen mahdotonta.

Tunnustus pitäisi lähettää 7 muulle bloggaajalle, mutta en sitä tee, koska ne, joille sen antaisin, on joko jo saanut sen jostain muualta tai lopettanut bloggaamisen.

Uupumuksesta ja suojamuureista

Olen edelleen jaksamiseni äärirajoilla. Tehnyt kokoaikatyötä n.38h/vk. Tänään olisi kahdet mukavat bileet, mutta olen niin uupunut, etten jaksa lähteä kumpaankaan. Lienee siis todellakin aika vähentää töitä, joten ens viikolla aion pitää yhden vapaapäivän, vaikka ei sekään mitään lomailua tule olemaan, kun aion silloin käydä terapiassa ja ruokakaupassa ja tehdä kotitöitä. Mutta tuleepa edes hiukan kiireettömämpää, kun jää yksi työpäivä väliin. Työt jatkuu toistaiseksi, mutta voi loppua koska vaan. Aion siis nyt yrittää 4pv/vko työtahtia.

Viime viikolla koin ekan kerran negatiivisia tunteita terapeuttiani kohtaan. Tuntui, ettei se ymmärtänyt kuinka uupunut olen, vaan kuvitteli mun olevan jaksavaisempi. Tuli olo, etten tule ymmärretyksi ja että mua ei oteta todesta. Onneksi keskusteltiin kunnolla asiasta, ja monet epäselvyydet selvisi. Muistiin jäi kyllä mietityttämään se paha olo siitä, ettei mulle tärkeä ihminen ymmärrä mua. Terapeutti sanoi pari asiaa, joista olin eri mieltä ja joista tuli olo, että terapeutti syyllistää mua siitä, että itse aiheutan itselleni pahan olon, kun en tee tarpeeksi parantuakseni. Tuntui älyttömän pahalta. Mutta ei se terapeutti sitten niitä asioita niin ollut tarkoittanutkaan. Hyvä että selvisi.

Eilen ja tänään mietin sitä, millaisia suojamuureja ihmisillä onkaan ja miksi. Aiemmin olenkin jo kertonut siitä, että olen saanut palautetta siitä, miten vaikutan loogiselta ja järkevältä ja tunteettomalta. Kai mulla sitten on jonkinlainen suojamuuri ihmisten kanssa jutellessa. Järkevyyden ja vakavuuden ja tunteettomuuden suojamuuri suojelemaan siltä, etten näytä omaa haavoittuvaa itseäni muille, etten ilmaise tunteitani, koska koen olevani niin haavat auki, että pelkään jonkinlaista romahdusta ja loukatuksi tulemista, jos uskaltaisin olla oma itseni.