Tulin vain kertomaan, että nyt 4 kuukautta psykoterapian lopettamisen jälkeen ei ole oikein mitään uutta kirjoitettavaa. No ehkä nyt jotain pientä kuitenkin.
Terapiaa tai terapeuttia en ole enää kaivannut.
Stressiä ja ahdistusta ja väsymystä on ollut, mutta vain vähäistä.
Vaikeita asioita olen osannut puida ihan vain päässäni ilman tarvetta purkaa niitä johonkin (terapiaan, miehelle, ystäville, edes päiväkirjaan).
Kesän loppuminen kyllä harmitti, nyt vain sitten odottamaan ensi kevättä.
En enää miellä itseäni masentuneeksi, terapiapotilaaksi, mielenterveysongelmaiseksi (vaikka toki mulla edelleen on ongelmia mielenterveyteni kanssa), vaan ihan vaan ihmiseksi, joka on ollut mielenterveysongelmainen, käynyt vuosia psykoterapiassa, ja selviytynyt masennuksesta.
En miellä itseäni "tavalliseksi" tai "normaaliksi" tai "terveeksi", koska koen, että mun mielenterveyshistoria on kuitenkin niin älyttömän merkittävä osa mua, mutta nyt näen sen ahdistavan kamppailun olevan suurelta osin siellä menneessä, ei enää voimakkaasti nykyisyydessä.
Arki on riittävän hyvää ja jotain kokemisen kaipuusta
1 vuosi sitten
